Osa III - Muotoseikkojen hahmottelua

Soitinrakennuksesta minulla on kokemusta vain kansalaisopiston jouhikontekokurssin verran. Perustavanlaatuiset huolto- ja säätötoimenpiteet pystyn tekemään, mutta varsinainen korjaaminen sekä varsinkin pintakäsittely ovat minulle tuntematonta maaperää. Lisäksi olen vielä rähmäkäpälä peukalot keskellä kämmentä. Usko on kuitenkin luja, kuten olla pitääkin.

Ensimmäiseksi on tietenkin ratkaistava se, miltä valmis Maya tulee näyttämään. Alkuperäinen pleksi on Fenderin klassinen ruskea kilpikonnakuvio. Sangen upea, mutta vaatisi seurakseen sunburst-lakkauksen päästäkseen oikeuksiinsa. Periaatteessa sunburstin tekeminen spraymaaleilla ei pitäisi olla mikään täysin mahdoton suoritus kotimaalarillekaan, mutta minulle taitaa olla aivan riittävän haasteellista saada edes kelvollinen yksivärinen pinta aikaiseksi. Lisäksi pleksi on nähnyt paljon elämää, kuten koko basso. Lommoa ja naarmua on reilusti, joten päätän suosiolla hankkia uuden muovipalasen.

Pari kuukautta universumia kuulosteltuani päädyn lopputulemaan. Pintamaalin sävy tulee olemaan graffiti yellow -sävyn keltainen vihreällä pleksillä. Metalliosat ovat kullanväriset ja tugbar sekä mikkien koteloinnit kermanvalkoisia. Mikrofonithan tulevat suojusten peittämiksi, mutta kuitenkin. Mikrofoneiksi valikoituu vertaistarinoiden perusteella Lollarin handwound in USA vintage single coilit. Kiinasta mikit saisi alle kympillä, mutta kun kerran bassoa on ryhdytty elvyttämään, on siitä tehtävä työkalu, joka kelpaisi tarvittaessa oikeallekin muusikolle.

Vahtaan Youtubesta silmä kovana kaikkea jazzbassoihin ja niiden kunnostamiseen liittyvää. Kytemään lähtenyt kipinä alkaa poltella korvien välissä päivä päivältä enemmän, kunnes lopulta yltyy ilmiliekkiin. Noudan siis basson tilpehööreineen mummolan kamarista ja ryhdyn mallailemaan eBaysta tilaamiani varustuksia sen päälle. Alkuun oksettavalta näyttänyt kakanruskea väri näyttääkin kultaisen ja vihreän seurassa yllättäen aika hyvältä. Ehkä se olisikin arvokkaampi kuin trooppisen pirteä banaaninkeltainen. Vaihdan lennosta suunnitelmaa ja päätän maalata rungon aikanaan kuparin väriseksi. Päällimmäiseksi toki tulee ranskalaisen kiillotuksen vaikutelmaa tavoitteleva kiiltävä lakkapinta.

Puran tallan niin moneen osaan kuin se menee ja pulautan sen soodakylpyyn. Vanhalla hammasharjalla hankaan suurimman osan patinasta pois. En käytä tähän vaiheeseen liikaa vaivaa, sillä tallahan jää tuhkiksen peittoon. Sen verran on kuitenkin hangattava, ettei kieliä vaihtaessa hävetä ja maadoitus saa kunnollisen kosketuksen.

Saa kelvata.

Tässä vaiheessa Mayan eheytyshanke on tullut maksamaan minulle mikrofonit poislukien vain noin 50 euroa. Olen tilannut kaiken eBayn kautta erinäisiltä kiinalaisilta kauppiailta lukuunottamatta mikrofoneja, satulaa sekä sähköosastoa. Valmiiksi tinattu ohjauspaneli maksoi hieman alle 15 euroa. Kapasitorissa ei ole mitään merkintöjä, joten se voi olla aivan mitä sattuu. Tämä ei saata mieltäni murheelliseksi, sillä laatta itsessään nuppeineen on lähinnä se mitä halusin. Kotimainen Uraltone toimittaa oikeanlaiset komponentit nopeasti ja kohtuuhinnalla.

Kiinasta on tilattu myös vihreä valmiiksi muotoon leikattu pleksi, suojukset, tarkalta ja napakalta tuntuva virityskoneisto, rakotulkkisarja, tugbar, tuhannestuumaviivoitin, akkuvääntimeen liitettävä viritysveivi, capo, rulla kupariteippiä sekä kullanvärisiä pikkuruuveja.