Osa VIII - Lankkumaalarin synninpäästö

Viimeinen kuva ennen pohjamaaleja.

Valkoista pohjamaalia ei ollut, joten vaimo toi harmaata vastaavaa tuotetta. Itse asiassa parempi näin, kun tarkemmin ajatellaan. Ensimmäiset kaksi kerrosta on suihkutettu ja välillä hiottu. Uskoisin, että lopputulos välttää minun tekemäksi sitten aikanaan.

Kautta projektin on puuhastelumusiikkina soinut Jaco Pastorius. Ehkä siitä johtuen minulla on ruvennut tekemään mieli nauhatonta bassoa, joka ei siis tätä ennen ole kiinnostanut minua pätkääkään kontrahommia lukuunottamatta. Holtittomuuteni ansiosta minulle on hankkeen aikana kertynyt sen verran tilpehööriä, että vanhan kaulan ympärille saisi rakenneltua kokonaan uuden soittimen. Hankkisi vain uuden virityskoneiston ja tallan ja veistäisi itse jonkun täysin mielipuolisen runkoratkaisun. Vanhasta kaulasta ei varmasti haisisi mikään, kun riuhtoisi nauhat irti ja valaisi päälle kerroksen epoksia. Noh, siihen palaamme jos ja kun luoja suo.

Kysykää vaikka Torrancen Jackilta, niin pelkkä raadanta vailla leikintää on varma resepti kirvesmurhalle. Siksipä tahdonkin harhautua hetkeksi sivuun teknisistä yksityiskohdista ja hourailla tovin nautinta-asioista liittyen jo hieman sivuamiini musiikkimieltymyksiin.

Niin valtavasti kuin mestari Pastoriuksen eponyymilevystä diggaankin, alkaa mwaah soimaan jo unissakin. Siksi uudeksi työmotivaattoriksi hakeutuu opiskeluaikojen kestosuosikki, joka jostain syystä on unohtunut viideksitoista vuodeksi. Se on Ornette Colemanin Dancing in Your Head. Tällä vuoden 1977 levytyksellä soittaa bassoa muuan Jamaaladeen Tacuma, joka vielä äänityshetkellä totteli nimeä Rudy McDaniel. On semmoinen mies, jonka nostan milloin tahansa Jacon rinnalle kun puhutaan bassomusiikin umpihankeen hiihtämisestä.

Tämä levy on sardonisella tavalla riemuisa ja kovasti freneettinen. Tulee kuunnellessa sellainen olo kuin katselisi yksijalkaisen humalaisen kaatuilua. Se humalainen olisi niin vihainen, ettei sitä uskaltaisi mennä auttamaan. Jännittävä ja makaaberisti hupaisa tilanne, josta ei kuitenkaan olisi aivan korrektia nauttia eikä oikein tiedä, olisiko syytä kuitenkin pelätä. Hymyilyttää ja ahdistaa yhtaikaa. Sellainen levy on Colemanin Dancing in Your Head. Viimeisellä raidalla on mukana Jajoukan mestaripelimannit Marokosta. Ihan käsittämätöntä, kuinka olenkin voinut tämän unohtaa niin pitkäksi aikaa!

Toviksi vielä takaisin asiaan. Olen käynyt alkuvuoden aikana useita keskusteluja Mayaan liittyen vanhojen kavereiden ja/tai blogia lukeneiden kanssa. Useimpia näitä keskusteluja on yhdistänyt ihmettely maalipinnan vaihtumisesta. Olenkin aiemmissa kirjoitteluissani soimannut "halvatunmoista lankkumaalaria" joka tämän työn on suorittanut. Monien spekulaatioiden kautta lankkumaalarin henkilöllisyys selvisi kuin selvisikin. Ei sitä kaukaa tarvinnut hakea; se oli minun oma velipoikani. Pyydänkin näin julkisesti Villeltä anteeksi ilkeitä puheitani ja laitan käymämme Whatsapp-keskustelun hänen luvallaan kaikkien nähtäväksi tähän.