Osa IX - Basismi kantavana aatteena ja grafiikkaa pintaan

Vaikka olenkin vain pahainen paikallislehden toimittelija, tuottaa vaalikevät touhua ja tohinaa minunkin työelämääni. Oikeat toimittajat varmaankin elävät työnsä suhteen säkenöivän mielenkiintoisia hetkiä, mutta minulla alkaa jo tulvia kurkusta ylös kaikenmaailman palopuheet ja vaalilupailut. Näinä aikoina olo tuntuu monesti uupuneelta ja ehkä hieman lannistuneeltakin. En ole millään tavoin ideologisesti motivoitunut ihminen ja vieroksun humanismia lukuunottamatta kaikkia ismejä. Paitsi yhtä. Onneksi on se yksi, joka tuo vastapainoa tälle kaikelle ja auttaa jaksamaan. Se on basismi. Eilen kävin esiintymässä vaimon ja sonniviulun kanssa Mäntylän päiväkodin henkilökunnan tykyillassa. Viisitoista pedagogiikan ammattilaista kuunteli soittoamme kiitollisuudella ja arvostuksella. Konsertin päätteeksi lahjoitimme päiväkodille levyn päiväunimusiikiksi. Tällaiset hetket auttavat jaksamaan kaikkea arjen rösettä. Kontrabasson kieliä jousella hangatessa tulee liikauttaneeksi eetteriä sellaisella jytinällä, jonka matalimmat harmoniat kumisevat kaukana kuuloalueen alla. Se on kuulkaa voimaannuttava kokemus. Vertaisin sitä tykillä ampumiseen tykkimiehen näkökulmasta. Tärkein ero onkin siinä, että haupitsin kahvasta kiskaisemalla lennätät ilmaan palasia kumisaappaista ja kyrillisiä kirjaimia sisältävistä loma-anomuksista kahden peninkulman päässä, kun taas kontrabassoa möyryyttämällä voit tuottaa onnellisuuden kokemuksia toisille ihan siinä vieressä.

Meillähän on vaimon kanssa yhteisenä harrastuksena musiikin tekeminen. Itse asiassa se on vähän enemmänkin. Se on asia, joka meidät alunperin yhteen saattoi. Iso kantele, iso basso, pieni ilmaisu ja kiireettömyys. Siinä on Kolokosti Korian ydinresepti. Tulemme myös mielellämme esiintymään kohtuullista korvausta vastaan kaikenlaisiin tapahtumiin tai vaikka ihan muuten vaan. Jos kiinnostaa, tsekkaa Facebookista. Siellä on tarkemmat yhteystiedot.

Se siitä ja sen koosta. On tuon Mayankin eteen jonkinlaista vaivaa nähty. Yhäkin haluan puolustuksekseni änkyttää, että enhän minä mikään maalari ole vaikka viinaa tykkään silloin tällöin maistaakin. Yllätyksenä minulle tuli, miten julmettomasti tuon soittimen hiottu pinta hörppää pohjamaalia sisäänsä. Täytyy ostaa vielä ainakin yksi purkki. Vanerin huono kunto tulee hyvin esille hionnan ja pohjamaalauksen jälkeen. Kirjoitushetkellä hiontaa odottaa kuudes kerros, ja välillä olen joutunut puuttumaan pahimpiin kohtiin kittiä laaputtamalla. Hätäkös tässä. Hyvä siitä kuitenkin tulee sitten kun kaikki on historiaa. Jos jollain on painavaa asiaa, tulen mielelläni ojennetuksi.

Kaulan lapaan aion soittimen alkuperäistä henkeä kunnioittaen laittaa Maya-logon. Lisäksi perään tulee tienattu Jazz Bass -arvonimi sekä tekijän oma leima. Mikä sitten olisi paras tapa siirtää grafiikka lavan pintaan?

Kokeillaanpa liimalakkaa. Tilasin Mod Podge -nimistä tuotetta mattaversiona Hobbypointista. Grafiikat on käännettävä pelikuvaksi ja tulostettava laaserilla. En tiedä, miten mustesuihku tässä toimisi, mutta voisin kuvitella, että tahraantuu prosessin jossain vaiheessa. Mod Podge on yllättävän juoksevaa. Kannattaa varata hommaan pensseli mallia sieni. Ideana on levittää tasainen semipaksu kerros liimalakkaa puun ja paperin väliin. Vaimon plussakortilla kaavitaan ilmakuplat veks ja jätetään yön ajaksi tekeytymään.

Seuraavana aamuna on ennen töihin lähtöä hyvä hetki ottaa kostea pyyhe ja alkaa kevyesti hankaamaan paperia. Seis! Minähän sanoin, että kevyesti! Homman vitsinä on se, että hangataan paperi mutta jätetään muste. Ei saa siis hinkata vailla holttia. Ajan kanssa ja ajatuksella. Minulla käy niin, että painasen yhtä kohtaa hieman liikaa, ja pala mustaa lohkeaa siitä kohtaa, missä sen olisi pysyttävä. Koetan pelastaa tilannetta mustalla permanenttitussilla, mutta mielenkiintoista kyllä, se riipii vain lisää tekstuuria mukaansa. Urho Matti, sanoisi alikersantti.

Löydän toisaalta vinkin, että tarrapaperin pohjana toimiva kiiltopaperi toimisi siirrossa kaikin tavoin paremmin kuin tavallinen tulostusarkki. Sen kanssa ei kuulemma tarvitse edes rimpuilla veden kanssa. Lisäksi menetän sydämeni videon tehneelle äänelle ja tyylille. Näitä jätkiä lisää, niin maailma pelastuu!

Kokeilu antaa kuitenkin osviittaa sinne päin, että homma olisi hoidettavissa. Kokeilen seuraavaksi tuota kiiltometodia ja raportoin sitten kokemuksistani tänne. Lavan pintaa lienee myöskin syytä karhentaa vähäsen hiekkapaperilla. Aivan pian päästään myös ravistelemaan kuparimaalipurkkia. Kevätkin tulee. Eikö olekin kiva? Minusta on!